San Antoniosta juna lähti aamukuudelta kohti Tusconia. Junassa ei ollut paljoa väkeä ja niin valitsin itselleni mukavan paikan junan oikealta puolelta menosuunnassa. Tuskin matkaan oli lähdetty, kun muutama penkki taaksepäin, vasemmalta puolelta vanha mies yritti jotenkin saada huomioni.
- Yes? sanoin kysyvästi.
- Oletteko ensi kertaa tässä junassa.
Myönsin olevani.
- Tulkaa tänne istumaan, Täältä näkee kohta upeita maisemia ja Meksikon rajan.
Olipa ystävällistä! ajattelin. Otin kassini ja vaihdoin vanhan miehen viereen.
Hän halusi tarjota minulle appelsiinin ja alkoi kuoria sitä linkkuveitsellään. Minäkin olin ottanut linkkuveitseni esiin ja meitä nauratti, kun ne olivat samanlaiset!
Kerroin ostaneeni omani Suomesta, hän Amerikan länsirannikolta.
Kun junarata kulki lähellä Meksikon rajaa voi junan ikkunasta nähdä telttakyliä, joissa Amerikkaan haluavat pitävät majaa. Rajalla on korkeat aidat kilometrien matkalla.
- Olen nähnyt tällaisia slummeja Afrikassa, kerroin.
Mies oli kiinnostunut ja halukas keskustelemaan.
- Et arvaa millaisella matkalla olen!
- En todellakaan!
- Minulla on tytär huorana ja narkkarina Los Angelesissa. Hän on asunut kaduilla jo yli 25 vuotta. Hän soitti minulle New Yorkiin ja sanoi:
- Isä, tule hakemaan minut kotiin!
Että sellaisella matkalla!
- Minkä ikäinen hän on? kysyin.
- 52 vuotias.
- Minkä ikäinen sinä olet? kysyin.
-97 v.
- Makeita appelsiineja, sanoimme yhdestä suusta.
Matka meni joutuisasti jutellessa. Tusconissa, tuo melkein sata-vuotias, halusi ehdottomasti kantaa kassini lähellä olevaan hostelliin. Hän kysyi hostellin numeron, sillä hän halusi soittaa minulle miten asiat Losissa onnistuivat. Minä olin halukas kuulemaan.
Seuraavana päivänä hostellin puhelin pärähti tasan klo 14, kuten olimme sopineet.
- Olemme nyt rautatieasemalla ja matkamme alkaa kohta kohti Itä-rannikkoa. Ostimme muutamia vaatteita tytölle.
- Kiitos ja hyvää matkaa teille molemmille, sanoin.
Hän kirjoitti minulle vielä kirjeen Suomeen jossa hän lähetti onnenkolikon.
- Yes? sanoin kysyvästi.
- Oletteko ensi kertaa tässä junassa.
Myönsin olevani.
- Tulkaa tänne istumaan, Täältä näkee kohta upeita maisemia ja Meksikon rajan.
Olipa ystävällistä! ajattelin. Otin kassini ja vaihdoin vanhan miehen viereen.
Hän halusi tarjota minulle appelsiinin ja alkoi kuoria sitä linkkuveitsellään. Minäkin olin ottanut linkkuveitseni esiin ja meitä nauratti, kun ne olivat samanlaiset!
Kerroin ostaneeni omani Suomesta, hän Amerikan länsirannikolta.
Kun junarata kulki lähellä Meksikon rajaa voi junan ikkunasta nähdä telttakyliä, joissa Amerikkaan haluavat pitävät majaa. Rajalla on korkeat aidat kilometrien matkalla.
- Olen nähnyt tällaisia slummeja Afrikassa, kerroin.
Mies oli kiinnostunut ja halukas keskustelemaan.
- Et arvaa millaisella matkalla olen!
- En todellakaan!
- Minulla on tytär huorana ja narkkarina Los Angelesissa. Hän on asunut kaduilla jo yli 25 vuotta. Hän soitti minulle New Yorkiin ja sanoi:
- Isä, tule hakemaan minut kotiin!
Että sellaisella matkalla!
- Minkä ikäinen hän on? kysyin.
- 52 vuotias.
- Minkä ikäinen sinä olet? kysyin.
-97 v.
- Makeita appelsiineja, sanoimme yhdestä suusta.
Matka meni joutuisasti jutellessa. Tusconissa, tuo melkein sata-vuotias, halusi ehdottomasti kantaa kassini lähellä olevaan hostelliin. Hän kysyi hostellin numeron, sillä hän halusi soittaa minulle miten asiat Losissa onnistuivat. Minä olin halukas kuulemaan.
Seuraavana päivänä hostellin puhelin pärähti tasan klo 14, kuten olimme sopineet.
- Olemme nyt rautatieasemalla ja matkamme alkaa kohta kohti Itä-rannikkoa. Ostimme muutamia vaatteita tytölle.
- Kiitos ja hyvää matkaa teille molemmille, sanoin.
Hän kirjoitti minulle vielä kirjeen Suomeen jossa hän lähetti onnenkolikon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti