perjantai 15. helmikuuta 2013

Ammatinvalinnan-ohjausta 60-luvun alussa

Olin kiltiksi kasvatettu koulutyttö 60-luvun alussa. Koulussamme vieraili tuolloin ammatinvalintaohjaaja. Jokaisen oppilaan tuli käydä hetki keskustelemassa tulevaisuuden suunnitelmistaan hänen kanssaan. Minusta oli outoa ruveta kertomaan tulevaisuuden suunnitelmistaan, kun tiesin, että töihin oli mentävä ja äkkiä leipää tienaamaan.
Yht'äkkiä piti osata kertoa vieraalle ihmiselle mitä aikoi tehdä keskikoulun jälkeen.
 Kotona äidille olin kyllä haaveitani raottanut ja hän oli ne tyrmännyt.
 Isä oli silloin jo kuollut. Olin kuitenkin saanut isältä hyviä neuvoja jo 50-luvulla.
Ammatinvalinnanohjaajaan suhtauduin kuin pakolliseen hammaslääkäriin. Hänen luonaan oli määrä käydä, mutta minulta ei siihen kysytty mielipidettä.
Nainen istui tyhjässä luokkahuoneessa opettajan pöydän takana, edessään lehtiö ja kynä. Hän viittoili minut istumaan ensimmäiseen pulpettiin.
- Mikä sinusta tulee aikuisena? nainen kysyi, ottaen samalla kynän käteensä.
- Taiteilija, sanoin.
- Taiteilija! huudahti ammatinvalinnanohjaaja. Sinähän olet työläisperheestä! Nainen oli närkästynyt.
- Olen! sanoin.
- Ajattele nyt realistisesti! Mikä sinusta tulee isona?
- Olisiko lentoemäntä hyvä. Sehän on kuin baariapulainen?
Nainen katsoi minuun kuin ihmettä.
- Ei siis hyvä? Entä leipuri? Tai kampaaja?
Hän alkoi nauraa, nauraa holtittomasti, pyyhkien poskille tulvivia kyyneleitä.
Hän osoitti kelloa ja ovea. Aikani ammatinvalinnanohjauksessa oli kulunut loppuun.

Ei tullut minusta lentoemäntää, kampaajaa, leipuria.
Tuli terveydenhuollon opettaja (fysioterapia), taidekasvatuksen opettaja ja puheviestinnän opettaja, TCE (englannin- tai ruotsinkielellä opettava aineenopettaja), PD-International work, KM, Korda-pedagogi ja monta muuta.
Siinä alkulista leimoja haluaville.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti