Halusin nähdä Varsovan kesällä 16 vuotta sitten. Tyttäreni oli ollut siellä oppilasvaihdossa ja kertonut kaupungin kauneudesta. Matkustin sinne maata pyöten: Laivalla Helsingistä Tallinnaan, junalla Pärnuun, bussilla Riigaan, josta bussilla Varsovaan.
Kaupunki puistoineen ja vanhoine kaupunkeineen on kaunis!
Kun kotiinlähdön aika tuli menin rautatieasemalle ostamaan junalippua. Kotimaan kassalta nainen ohjasi minut ulkomaan luukulle. Ulkomaan luukulla minulle ei haluttu myydä lippua. Rouva väitti kivenkovaan, etten tarvitse viisumia. Hän lähes suuttui minulle, kun intin tarvitsevani, koska juna kulkisi ValkoVenäjän maaperällä tovin. Nainen ei minulle lippua myynyt, vaan kehoitti menemään kotimaan luukulle. Siellä nainen myi minulle lipun vastentahtoisesti.
Juna oli täynnä matkustajia.
Puolan ja ValkoVenäjän rajalla junaan tulivat tullimiehet ja muut koppalakkimiliisit.
Ärjyn näköinen mies kysyi miksei minulla ole viisumia. Yritin selittää, ettei minulle sellaista myyty, vaikka niin oli vannottu, kun matkaan lähdin. Onneksi junavaunussa oli toinenkin minun laillani matkustava. Hän oli nuori Amerikkalainen mies, jolle oli junalippu myyty samalla tavalla vannottaen, ettei hän tarvitse viisumia, joka normaalisti ostettiin juna-asemalta lipunoston yhteydessä.
Meidät käskettiin ulos junasta. Edellämme kulki konepistoolimies ja takanamme kaksi. Kummallinen kulkueemme loikki junaraiteiden yli ratapihalla hyvässä järjestyksessä kohti betonisia rakennuksia, joissa oli hyvin vähän pieniä ikkunoita. Bunkkerissa menimme useita kerroksia maan alle. Nuorelle miehelle myytiin viisumi, josta hän maksoi 50 USA: dollaria. Minulla ei dollareita ollut, vaan markkoja ja siitä kehkeytyi suuri ongelma. Ehdotin, että saisin palata Varsovaan, mutta siihen ei suostuttu. He kysyivät markan kurssia, mutta eivät uskoneet sanomaani todeksi. Puolentoista tunnin neuvottelun jälkeen he suostuivat ottamaan markkoja vastaan, mutta jouduin pulittamaan 100 markkaa viisumista, jonka hinta passissani oli n.18 mk. Minut saatettiin junalle samaa tietä, kuin olin sieltä poistunut ja samanlaisessa konepistoolisaattueessa.
Junamatkustajat olivat täyttäneet ikkunat ja sain heiltä raikuvat aplodit! Hävetti julmetusti! Olla nyt syypää puolentoistatunnin viivytykseen.
Kumarsin taputtajille ja saattajilleni.
Junamatkustajat kävivät yksi toisensa jälkeen luonani. Kehottivat ihailemaan Bella Russiaa koko rahan edestä!
Ne matkustajat, jotka usein matkustavat tuota reittiä sanoivat, että joka kerta on sama juttu.
- Keräävät vähän särvintä itselleen, sanoi joku.
- Luulivat asemalla, että Suomi kuuluu Venäjään, eikä sen takia myyneet viisumia, sanoi toinen.
Kaupunki puistoineen ja vanhoine kaupunkeineen on kaunis!
Kun kotiinlähdön aika tuli menin rautatieasemalle ostamaan junalippua. Kotimaan kassalta nainen ohjasi minut ulkomaan luukulle. Ulkomaan luukulla minulle ei haluttu myydä lippua. Rouva väitti kivenkovaan, etten tarvitse viisumia. Hän lähes suuttui minulle, kun intin tarvitsevani, koska juna kulkisi ValkoVenäjän maaperällä tovin. Nainen ei minulle lippua myynyt, vaan kehoitti menemään kotimaan luukulle. Siellä nainen myi minulle lipun vastentahtoisesti.
Juna oli täynnä matkustajia.
Puolan ja ValkoVenäjän rajalla junaan tulivat tullimiehet ja muut koppalakkimiliisit.
Ärjyn näköinen mies kysyi miksei minulla ole viisumia. Yritin selittää, ettei minulle sellaista myyty, vaikka niin oli vannottu, kun matkaan lähdin. Onneksi junavaunussa oli toinenkin minun laillani matkustava. Hän oli nuori Amerikkalainen mies, jolle oli junalippu myyty samalla tavalla vannottaen, ettei hän tarvitse viisumia, joka normaalisti ostettiin juna-asemalta lipunoston yhteydessä.
Meidät käskettiin ulos junasta. Edellämme kulki konepistoolimies ja takanamme kaksi. Kummallinen kulkueemme loikki junaraiteiden yli ratapihalla hyvässä järjestyksessä kohti betonisia rakennuksia, joissa oli hyvin vähän pieniä ikkunoita. Bunkkerissa menimme useita kerroksia maan alle. Nuorelle miehelle myytiin viisumi, josta hän maksoi 50 USA: dollaria. Minulla ei dollareita ollut, vaan markkoja ja siitä kehkeytyi suuri ongelma. Ehdotin, että saisin palata Varsovaan, mutta siihen ei suostuttu. He kysyivät markan kurssia, mutta eivät uskoneet sanomaani todeksi. Puolentoista tunnin neuvottelun jälkeen he suostuivat ottamaan markkoja vastaan, mutta jouduin pulittamaan 100 markkaa viisumista, jonka hinta passissani oli n.18 mk. Minut saatettiin junalle samaa tietä, kuin olin sieltä poistunut ja samanlaisessa konepistoolisaattueessa.
Junamatkustajat olivat täyttäneet ikkunat ja sain heiltä raikuvat aplodit! Hävetti julmetusti! Olla nyt syypää puolentoistatunnin viivytykseen.
Kumarsin taputtajille ja saattajilleni.
Junamatkustajat kävivät yksi toisensa jälkeen luonani. Kehottivat ihailemaan Bella Russiaa koko rahan edestä!
Ne matkustajat, jotka usein matkustavat tuota reittiä sanoivat, että joka kerta on sama juttu.
- Keräävät vähän särvintä itselleen, sanoi joku.
- Luulivat asemalla, että Suomi kuuluu Venäjään, eikä sen takia myyneet viisumia, sanoi toinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti