Olen messuilla ja markkinoilla viihtyjä.
Helsingissä oli muutama vuosi sitten koulutusmessut. Vanhana useamman alan opettajana halusin mennä katsomaan nykytarjontaa.
Ensimmäinen hassuus tapahtui ovella: Nuori mies antoi minulle täytettävän lomakkeen, jossa kysyttiin mihin ikäryhmään kuulun. Vanhin ikäryhmä päättyi 30-vuoteen. Tein itselleni, yli 6o v. oman sarakkeeni. Täytin lomakkeen huolella. Nuori mies heitti sen kuitenkin roskiin.
En antanut asian häiritä.
Kahdessa suuressa salissa oli pieniä osastoja eri puolilta maailmaa. Miten mielenkiintoista! Vain Ranskan osastolla oli tarjontaa myös keski-ikäisille ja vanhemmille.
Mikä markkinarako! Etten sanoisi kuilu, ajattelin.
Sitten näin pöydän jossa luki Etelä-Afrikka.
Pöydän takana istualtaan kuorsasi suurikokoinen mies. Menin pöydän luo ja aloin selailla sillä lojuvia esitteitä. Rykäisin vienosti, kun halusin esittelijän huomion. Hän avasi laiskasti toisen silmänsä.
- Olen ollut vapaaehtoistyössä Etelä-Afrikassa.
Mies nyökkäsi kevyesti, vielä toinen silmä ummessa.
- Ga-Rankuwassa, sanoin
Mies avasi toisenkin silmänsä.
- Pretorian Ga-Rankuwassa? hän kysyi kuuluvalla äänellä ja pomppasi seisomaan, kuin vieteriukko.
- Siellä! Vammaisten lasten koulussa.
- Kuulkaa, hän kailotti, kuin olisi halunnut kertoa koko salille. Tämä nainen on ollut Pretorian Ga-Rankuwassa töissä. Minua ei sinne saisi kuin panssaroidussa autossa!
Kai te asuitte muualla?
- Asuin siellä puoli vuotta, peltikopissa niinkuin muutkin.
Mies haroi hiuksiaan molemmin käsin.
-Tämä nainen ansaitsee urhoollisuusmitalin, hän kailotti.
Ihmiset ympärillä katselivat näkemäänsä näytelmää.
Helsingissä oli muutama vuosi sitten koulutusmessut. Vanhana useamman alan opettajana halusin mennä katsomaan nykytarjontaa.
Ensimmäinen hassuus tapahtui ovella: Nuori mies antoi minulle täytettävän lomakkeen, jossa kysyttiin mihin ikäryhmään kuulun. Vanhin ikäryhmä päättyi 30-vuoteen. Tein itselleni, yli 6o v. oman sarakkeeni. Täytin lomakkeen huolella. Nuori mies heitti sen kuitenkin roskiin.
En antanut asian häiritä.
Kahdessa suuressa salissa oli pieniä osastoja eri puolilta maailmaa. Miten mielenkiintoista! Vain Ranskan osastolla oli tarjontaa myös keski-ikäisille ja vanhemmille.
Mikä markkinarako! Etten sanoisi kuilu, ajattelin.
Sitten näin pöydän jossa luki Etelä-Afrikka.
Pöydän takana istualtaan kuorsasi suurikokoinen mies. Menin pöydän luo ja aloin selailla sillä lojuvia esitteitä. Rykäisin vienosti, kun halusin esittelijän huomion. Hän avasi laiskasti toisen silmänsä.
- Olen ollut vapaaehtoistyössä Etelä-Afrikassa.
Mies nyökkäsi kevyesti, vielä toinen silmä ummessa.
- Ga-Rankuwassa, sanoin
Mies avasi toisenkin silmänsä.
- Pretorian Ga-Rankuwassa? hän kysyi kuuluvalla äänellä ja pomppasi seisomaan, kuin vieteriukko.
- Siellä! Vammaisten lasten koulussa.
- Kuulkaa, hän kailotti, kuin olisi halunnut kertoa koko salille. Tämä nainen on ollut Pretorian Ga-Rankuwassa töissä. Minua ei sinne saisi kuin panssaroidussa autossa!
Kai te asuitte muualla?
- Asuin siellä puoli vuotta, peltikopissa niinkuin muutkin.
Mies haroi hiuksiaan molemmin käsin.
-Tämä nainen ansaitsee urhoollisuusmitalin, hän kailotti.
Ihmiset ympärillä katselivat näkemäänsä näytelmää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti